tiistai 13. kesäkuuta 2017











Sadepäivien riemua. Sain vihdostaviimein startattua yläkerran lattioiden maalaus projektin. Kiitos siitä suomen kesän ja vesisateen :)  Reilun vuoden olen miettinyt yläkerran vanhan puulattian kohtaloa. Alunalkaen olisin halunnut pitää sen siinä asussa millainen se on ollut jo vuosikymmeniä Näsilinnassa - tummanharmaana jo elämää nähneenä, mutta eri vuodenaikojen valoissa olen huomannut miten synkkä  se on varsinkin kun yläkertaan ei luonnonvalo pääse samalla tavalla virtaamaan kuin tänne alakertaan. Päätettiin siis luopua ensimmäisestä ajatuksesta ja niin peittyi sisällissodan melskeet paksun valkoisen maalikerroksen alle kun hain Prismasta pönikän täyskiiltävää valkoista Betoluxia. Upeehan siitä tuli ja toi valon määrä oikeesti sokaisee ja toi kiiltoaste melkeinpä tuplaa sen. Vautsi ja seuraavaksi vuorossa on aula ja portaikko...

Ensimmäinen osio valmistui siis juuri ja siitä inspiroituneena sain idean toteuttaa pienen kaupan lapsille. Pieni varaston penkominen ja niinpä Vanhat tauluhyllyt, puulaatikko ja muut roinat saivat uuden tarkoituksen ja syntyi sympaattinen pikku putiikki ja voin olla varma, että ainakin perheen kuopus sekoo sukkiinsa tämän nähtyään :D niin kauan kun hän on tätä toivonutkin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti